Reettorit ry tekee paljon yhteistyötä monien eri tahojen kanssa ja tulevina viestinnän ammattilaisina meiltä löytyy osaamista erilaisiin yhteistyökuvioihin. Haluamme jo opiskeluaikana verkostoitua tiiviisti erilaisten viestinnän yritysten ja muiden työelämän toimijoiden kanssa.
Yhteistyö suunnitellaan tietysti aina yksilöllisesti jokaisen yhteistyökumppanin kanssa, jotta molemmat osapuolet hyötyisivät yhteistyöstä parhaalla mahdollisella tavalla.
Tietoa meistä
Reettorit ry on Tampereen yliopiston viestinnän opiskelijoiden ainejärjestö. Opintojemme pääsisältöjä ovat poliittinen viestintä, kuuntelemisen tutkimus, medioitu interpersonaalinen viestintä, viestintä hyvinvoinnin edistäjänä ja ammatillinen vuorovaikutus.
Reettorit opiskelevat myös laajasti erilaisia sivuaineita, joten järjestöstämme löytyy osaamista muun muassa psykologiasta, politiikan tutkimuksesta, markkinoinnista ja kasvatustieteistä.
Tarjoamme yhteistyökumppaneillemme näkyvyyttä Reettoreiden sosiaalisen median kanavilla, nettisivuillamme sekä ainejärjestölehdessämme Rehtissä. Yrityksenne saa myös mahdollisuuden verkostoitua sekä rakentaa hyvää työnantajamielikuvaa tulevien viestinnän ammattilaisten keskuudessa. Reettoreilta saatte uudenlaisia näkökulmia ja ajatuksia sekä pysytte kärryillä siitä, mihin viestinnän koulutus tällä hetkellä keskittyy yliopistoissa.
Yhteistyömuotoja
Haalarimainokset
Näkyvin mahdollinen paikka yrityksenne logolle on Reettoreiden haalarit. Ne pysyvät päällä ensimmäisestä viimeiseen opiskeluvuoteen, jolloin tietoisuus yrityksestänne leviää tulevien viestinnän ammattilaisten keskuudessa ja logonne näkyy laajasti Tampereen haalarikansan keskuudessa.
Tapahtumat
Ainejärjestönä olemme opiskelijoita varten ja huolehdimme toiminnassamme myös erilaisista vapaa-ajan tapahtumista. Järjestämme esimerkiksi akateemisia pöytäjuhlia eli sitsejä, urheilutapahtumia ja joka toinen vuosi myös ainejärjestömme vuosijuhlat. Teillä yrityksenä nämä tapahtumat ovat mahdollisuus kasvattaa näkyvyyttänne opiskelijoidemme keskuudessa mainoksilla tai tuotteillanne.
Yritysvierailut
Reettorit ry tekee vuosittain useita yritysvierailuja kotimaassa. Lisäksi järjestämme joka toinen vuosi ulkomaanexcursion. Yritysvierailut ovat mainio tapa verkostoitua tulevien viestinnän ammattilaisten kanssa ja tuoda positiivisesti esille omaa yritystä työnantajana ja työyhteisönä. Toivomme vierailuilta yrityksen esittelemisen lisäksi jonkinlaista teemaa, josta peilata ajatuksia opiskelija- ja työelämänäkökulman kesken. Yritykset voivat myös antaa case-tapauksia opiskelijoiden ratkottavaksi. Uskomme, että vuorovaikutteinen yhteistyö palvelee molempia osapuolia parhaiten.
Rekrytointi
Välitämme mielellämme ilmoituksia avoimista viestinnän työ- ja harjoittelupaikoista jäsenistöllemme. Emme kuitenkaan halua tukea palkatonta tai muilla tavoin työntekijälle epäreilua työtä, joten varmistathan, että palkkaus käy selkeästi ilmi ilmoituksestasi.
Onko sinulla yhteistyöidea?
Reettorit ry on avoin yritysten yhteistyötarjouksille ja ideoimme mielellämme yhdessä lisää.
Kaikissa yritysyhteistyöhön liittyvissä asioissa voitte ottaa yhteyttä Reettoreiden ulkosuhdevastaaviin sekä työelämätoimihenkilöön.

Ulkosuhdevastaava
yrityssuhteet@reettorit.com

Ulkosuhdevastaava
yrityssuhteet@reettorit.com

Työelämätoimihenkilö
yrityssuhteet@reettorit.com