Reettoreille koulutuspolitiikka tarkoittaa ensisijaisesti viestinnän opiskelijoiden edun valvomista sekä toiminnan kehittämistä. Reettoreiden koulutuspoliittinen toiminta on puoluepoliittisesti sitoutumatonta. Sitä ajavat ensisijaisesti Reettorit ry:n arvot yhdenvertaisuus, yhteisöllisyys ja avoimuus.
Käytännössä koulutuspoliittinen toiminta on yhteistyötä henkilökunnan kanssa, kurssin käytänteistä ja toteutuksesta neuvottelemista, kannan ottamista opiskelijoihin suoraan tai välillisesti vaikuttaviin asioihin, suunnitteluryhmissä tapahtuvaa opetuksen kehittämistä, tiedekunnan tasolla tapahtuvaa osallistumista ja keskustelua, koulutuspoliittisesti tärkeistä asioista viestimistä sekä yleisesti opiskelijoiden edun valvomista.
Reettoreille tärkeitä koulutuspoliittisia tavoitteita ovat muun muassa viestinnän opiskelijoiden äänen kuuluminen heitä koskevassa päätöksenteossa. Huolehdimme, että jokainen viestijä pystyy suorittamaan opintojaan mahdollisimman sujuvasti elämäntilanteesta riippumatta. Koulutuspoliittisen toiminnan tavoitteisiin voi lukea myös viestinnän tunnettavuuden ja vaikuttavuuden lisäämisen korkeakouluyhteisömme sisällä.
Kuka tekee koulutuspolitiikkaa?
Reettoreiden koulutuspolitiikkaa ohjaa hallituskauden koulutuspoliittinen vastaava. Kaudella 2023 koulutuspoliittisena vastaavana toimii Marimilla Hietava.
Koulutuspoliittinen vastaava järjestää vähintään kerran periodissa Reettorikahvit. Reettorikahvit ovat henkilökunnan ja opiskelijoiden yhteinen tapahtuma, jossa keskustellaan ajankohtaisista koulutuspoliittisista teemoista, sekä vaihdetaan kuulumisia. Kopo myös viestii jäsenistölle ajankohtaisista koulutuspoliittisista asioista, kirjoittaa kannanottoja ja tarvittaessa puuttuu viestijöiden opiskeluissaan kohtaamiin epäkohtiin. Koulutuspoliittiseen vastaavaan saa aina ja epäröimättä olla yhteydessä!
Reettorit vaikuttavat ainejärjestörajojemme ulkopuolellakin monissa eri elimissä. Kaudella 2020 reettoreita oli vaikuttamassa esimerkiksi TREY:n hallituksessa, tiedekuntaneuvostossa, ITC:n opetuksenohjausryhmässä ja viestinnän monitieteisen tutkinto-ohjelman ops-ryhmässä. Vuonna 2021 reettoreita vaikuttaa mainittujen lisäksi esimerkiksi SYL:n hallituksessa, konsistorissa ja edustajistossa. Hyvä reettorit!
Kaikkea ei aina tarvitse tai kannatakaan tehdä yksin. Yliopiston opiskelijoiden ylioppilaskunta TREY toimii taustatukena järjestötoiminnassa ja koulutuspoliittisessa työssä, sekä vaikuttaa laajoja opiskelijajoukkoja koskeviin asioihin.