Categories
Hallitus

Hallitus 2021 esittäytyy osa 1

Vuoden 2021 esittäytyi hiljattain Reettoreiden Instagramin puolella. Siksipä onkin luontevaa jatkaa hallituslaisten ja toimihenkilöiden esittelyä myös täällä blogissa. Tässä kirjoituksessa vuorossa seitsemän ensimmäistä esittelyä!

Saara Nissi, puheenjohtaja

Olen Saara Nissi, vuoden 2021 puheenjohtaja. Intohimojani on vuorovaikutus ja kansainvälisyys ja toivonkin voivani yhdistää nämä kaksi asiaa tulevaisuuden työelämässäni. Tällä hetkellä opettelen sekä uutta juoksutyyliä että espanjan verbitaivutuksia. Molemmat vaatii aika pitkäjänteistä omistautumista, mikä onkin yks mun isoimmista vahvuuksista!

Elisa Kähkönen, varapuheenjohtaja ja sidosryhmävastaava

Moikka! Oon Elisa Kähkönen ja toimin tänä vuonna Reettoreiden varapuheenjohtajana ja sidosryhmävastaavana. Näissä pesteissä näen tosi paljon potentiaalia kehittämisen saralla ja siksi oonkin erityisen innoissani tästä hallituskaudesta. Vapaa-ajalla mut löytää musisoimasta, kuntosalilta tai Pyynikin lenkkipoluilta. Lisäksi oon innostunut viime aikoina lukemisesta ja maalaamisesta. Innostun tosi helposti kaikenlaisista ideoista ja projekteista. Osaankin harvemmin kieltäytyä uusista projekteista, koska moni asia on niin mielenkiintoista! Yks mun isoimmista päähänpistoista oli, kun muutin muutama vuosi sitten parin viikon varoitusajalla Alankomaihin.

Vilhelmiina Kivioja, sihteeri ja koulutuspoliittinen vastaava

Heippa! Mun nimi on Vilhelmiina Kivioja, oon 20-vuotias ja opinnot viestinnän parissa aloitin vuonna 2019. Meidän hallituksessa mulla on kunnia toimia sihteerinä ja kopona. Vapaa-ajalla minut voi löytää kirjahyllyjen välistä, kahvilasta ystävien keskeltä tai kävelemästä jossain luonnon läheisyydessä. Unelmoin lempeistä kesäilloista, kahvista ja korvapuustista sekä matkustelusta kiehtoviin paikkoihin.

Anni Hakala, rahastonhoitaja ja kulttuurivastaava

Heippa! Olen Anni Hakala, viidennen vuoden reettori eli fossiili, kuten itseämme nimitämme 😀 Minulle on luonteenomaista ottaa vastuuta asioista, järjestellä ja organisoida tapahtumia ja olla monessa mukana. Siksi olen hallituksessakin nyt jo kolmatta kautta. Toimin tänä vuonna Reettorit ry:n rahastonhoitajana ja kulttuurivastaavana. Olen innoissani kehittämässä reettorikulttuuria, sillä koen, että yhteisöllä ja yhteisöllisyydellä on suuri merkitys opiskelijaelämässä. Järjestömme on kasvanut ja muovautunut paljon mukanaoloaikanani, ja haluan edelleen olla viemässä sitä eteenpäin! Rahastonhoitajan pesti puolestaan antaa valmiuksia työelämään mm. kirjanpitotaitojen ja Excelin käyttötaitojen kartuttamisella. Opiskeluiden ohella myyn muovia Tigerissa ja tanssin kisaavassa showryhmässä sekä käyn balettitunneilla. Olin koronakevään vaihdossa Islannissa, ja leivoin ensimmäistä kertaa karjalanpiirakoita itse. Se ei ollut yhtään vaikeaa!

Ingá Ryhänen, yrityssuhdevastaava

Moikka! Oon Ingá Ryhänen ja toimin kaudella 2021 Reettoreiden yrityssuhdevastaavana. Tänä vuonna meitä yrityssuhdevastaavia on kaksi eli minä ja Nita, mun mielestä onkin mahtavaa, että pääsee tekemään ja kehittämään tätä pestiä kaverin kanssa! Oon kotoisin Oulusta, mutta mun juuret vie mut vielä kauemmas pohjoiseen saamelaisen kulttuurin pariin mistä mun etunimikin tulee. Koen saaneeni tästä taustasta syvän arvostuksen luontoa kohtaan, mutta myös tarpeen tarinallistaa arkipäiväisiäkin tapahtumia. Oon siis tunnetusti aina kaikille selittämässä milloin mistäkin kommervenkeistä ja kummallisista sattumista kädet heiluen. Eli tarinoidaan kun tavataan!

Nita Koivisto, yrityssuhdevastaava ja yhdenvertaisuus- ja sosiaalipoliittinen vastaava

Hei! Oon Nita Koivisto ja pomppasin kauden 2021 hallitukseen mukaan nyt maaliskuussa puheenjohtajan vaihdon myötä. Oon ensimmäisen vuoden reettori ja toimin hallituksessa yrityssuhdevastaavana sekä yhdenvertaisuus- ja sosiaalipoliittisena vastaavana. Ens syksynä toimin myös tuutorina ja ootankin jo innolla uusien fuksien tapaamista! Vapaa-ajalla luen, lenkkeilen, kudon ja opettelen saksaa (sillä oon menossa 2022 kevällä vaihtoon Itävaltaan!). Muita mulle rakkaita asioita on ainakin kahvi, suklaa ja kissat <3.

Heini Maula, tuutorivastaava

Heipsan! Oon Heini, toisen vuoden reettori ja toimin tänä vuonna tuutorivastaavana. Vastaan siis siitä, että uusien reettoreiden tuutorointi sujuu ja kehittyy eteenpäin. Ja toimin tietenkin myös yhtenä tuutorina tuutoriporukassa. Tykkään suunnittelusta ja asioiden ja tapahtumien järjestämisestä. Odotankin innolla syksyn valmistelua ja totta kai syksyn mukanaan tuomia uusia fukseja sekä vauhdikasta toimintaa! Innostun helposti kokeilemaan kaikkea uutta, mutta suurta iloa elämään tuo myös tutut ja tärkeät musiikki, tanssiminen ja leipominen. Oon vilukissa eli usein kylmissäni ja siksi rakastankin kesää, mutta tänä talvena oon intoutunu uudelleen talvilajien, kuten pulkkamäen ja hiihtämisen, pariin. 

Categories
Hallitus

Kokouskuulumiset 1/2021

Kokouskuulumiset 11.1.2021

Heippa!

Mieleenpainuva vuosi 2020 on viimein jäänyt taaksepäin ja on aika kääntää sivua myös ainejärjestötoiminnan suhteen. Reettoreiden vuoden 2021 hallitus kokoustaa tänään ensimmäistä kertaa odottavaisin ja innostunein mielin. Hallituslaiset ovat tarponeet läpi lumen uuden puheenjohtajamme luokse. Ennen varsinaista kokousta muunnamme puheenjohtajan asunnon studioksi ja räpsimme hallituksen viralliset kuvat.

Ensimmäisen kokouksen esityslistalla on paljon vuoden ja uuden hallituksen starttaamiseen liittyvää asiaa, kuten pankinkäyttöoikeuksia, nimenkirjoitusoikeuksia sekä budjetointia säännöllisiin tapahtumiin. Rutiininomaiset asioiden lisäksi esityslistalla säihkyy yksi otsikko yli muiden: Reettoreiden juhlavuosi. Reettoreiden on aika siirtyä keski-iän puolelle ja pyöreitä nelikymppisiä tullaan juhlimaan tyylillä läpi vuoden. Juhlahumu huipentuu lokakuussa järjestettäviin vuosijuhliin.

Alkava vuosi herättää monenlaisia tunteita. Ilmassa väreilee toiveikkuutta siitä, että tapahtumia voisi jossain kohtaa jo järjestää normaalisti. Toisaalta kaikki tuntuu välillä epävarmalta ja tulevaisuus näyttää normaaliakin sumuisemmalta. Toiveikkuus tuntuu kuitenkin tänä vuonna peittoavan pelon. Tämä uusi hallituslainen ainakin odottaa innolla, mitä kaikkea vuosi tuo tullessaan!

Pusuja & Haleja,

Vilhelmiina, Reettoreiden sihteeri & kopo 2021

Categories
Hallitus

Kokouskuulumisia 20/2020

Vuoden 2020 hallitus ehti kokoustaa vuoden aikana tasan 20 kertaa. Aika maaginen luku – eikö.

Tämä kauden viimeinen kokous järjestettiin 1.12. rahastonhoitajamme Ingán luona. Puolet hallituksesta oli pienessä tihkusateessa kömpinyt Nekalaan, puolet taas osallistui kokoukseen Zoomin välityksellä. Suuria päätöksiä ei viimeisessä kokouksessa enää tehty, mutta oli hyvä käydä yleiskatsaus loppuvuoteen eri pestien näkökulmasta.

Joulun lähestyessä muistamme taas mahtavia yhteistyökumppaneitamme joulutervehdyksen muodossa ja valmistelemme reettoreiden pikkujouluja. Tänä vuonna perinteiset pikkujoulut järjestetään hybriditoteutuksena, mutta sen ei anneta haitata menoa ja perinteitä. Ilmoittautuneita on kerääntynyt jo hyvä määrä ja järjestäjät kokoontuivatkin kokouksen jälkeen suunnittelemaan pikkujouluosallistujille salaperäistä lahjakassia.

Pitkän ja erikoisen syksyn jälkeen oli myös aika toteuttaa palautekysely fukseille. Tuutorivastaava Saara esitteli tuutoroinnin palautetta hallitukselle. Palautteesta ei toki voinut olla huomaamatta epätavallisen tilanteen eli koronapandemian vaikutuksia aloittaneiden opiskelijoiden tilanteeseen. Silti vastauksista heijastui myös toivon ja positiivisuuden kipinöitä. Vastanneet fuksit olivat kokeneet olleensa tervetulleita reettorijoukkoon. Ekoilla viikoilla oli onneksi päästy jonkun verran tutustumaan ja tapahtumista löytyi suurimmalle osalle mieleisiä ja kiinnostavia vaihtoehtoja. Tuutorit saivat myös kehuja lähestyttävyydestä.

Toki viimeisen kokouksen kunniaksi tuli ottaa katsaus myös ensi vuoteen. Eli tulevaan juhlavuoteemme. Reettoreiden 40-vuotista matkaa juhlistetaan koko vuoden, ja juhlat huipentuvat vuosijuhliin alkusyksystä. Uusi vujutoimari Mari on päässyt jo perehdytettäväksi ja on jo keräämässä vujutiimia. Myöskin alustavaa ajankohtaa on jo pyöritelty lokakuulle, jotta järjestelyt saadaan aloitettua ajoissa.

Kokous päätettiin haikeilla, mutta hyvillä fiiliksillä mutakakkua suupielissä. Hämmentävän ja joskus turhauttavan erilainen hallituskausi on vierähtänyt yllättävän nopeasti ohi. Kokoukset ovat olleet välillä pitkiä ja hankalia asioita täynnä erityisesti tänä poikkeusvuonna. Mutta tärkeämpänä, kokouksista on jäänyt mieleen hyvä fiilis, yhdessä tekeminen ja toivo paremmasta tulevaisuudesta. Toivon mukaan ensi vuonna niin ainejärjestön toiminta kuin koko yhteiskunnan meno siirtyisi ainakin askeleen lähemmäs takaisin normaalia.

Joulua ja ensi vuotta odottaen

Heini, Reettoreiden sihteeri vuosimallia 2020