Kategoria: Opiskelu

Kiinnostaako kaikki? Hae puheviestintään!

Kiinnostaako kaikki? Hae puheviestintään!

Moi! Mä olen Rosanna, 21-vuotias puheviestinnän fuksi. Olen myös Reettoreiden hallituksen viestintä- ja hyvinvointivastaava. Aloitin opiskelun viime syksynä täällä Tampereen yliopistolla.

Tänne Reettoreiden nettisivujen puolelle on saattanut eksyä tulevana keväänä puheviestintään hakijoita tai niitä, jotka vielä pohtivat minne/mitä sitä hakisi opiskelemaan. Tämän blogikirjoituksen myötä haluankin hieman avata omia kokemuksiani puheviestinnän opiskelusta juuri sinulle, jolla yhteishaku on vielä edessäpäin.

Olin aikaisemmin yläkoulussa ja lukiossa se tyyppi, joka oli kiinnostunut ihan kaikesta. Painotan, siis aivan kaikesta. Minua veti puoleensa psykologian mutkikkaat tutkimukset, historian merkittävät havinat, teatterin ja taiteiden luovuus ja yhteiskunnalliset ajankohtaiset asiat. Lista voisi jatkua lähes loputtomiin. Olin juuri se, joka innostui kaikesta ja vaihtoi unelma-ammattiaan kuukauden välein. Olisiko minusta toimittajaksi tai hyvinvointikouluttajaksi? Vai ehkäpä opettajaksi? Pohdinta raastoi ajatuksiani koska tuntui siltä, että kaikilla oli jo se oma juttu. Työpsykologi ja opinto-opettaja lohduttivat minua lukion viimeisillä metreillä rauhallisin elein: “Kyllä sinä nuori nainen paikkasi löydät”. 

Onneksi löysin puheviestinnän. Tämän mystisen tieteenalan, josta oli vain vähän tietoa suomeksi netissä ja lähikirjastoni opuksissa. Päätin silti hakea, avoimin mielin luottaen, että tämä on lähimpänä sitä “minun juttuani” (mikä se juttu nyt ylipäätään olisikaan). Ajattelin, että puheviestinnässä olisi keskiössä monien minua kiehtovien tieteenalojen ydin: ihminen. Ja olin oikeassa. 

Ihminen ja ihmisten toiminta ovat puheviestinnän ydintä. Ihmisethän viestivät ihan kaikkialla ja ihan koko ajan. Ihmiset vuorovaikuttavat keskenään niin teknologian avulla kuin myös kasvokkain. Olen oppinut, että jopa katsekontakti hississä on viesti.  

Fuksivuoden aikana olenkin yllättynyt positiivisesti siitä, miten puheviestinnän oppeja voi yhdistää heti käytäntöön, eri elämän osa-alueisiin ja esimerkiksi sivuaineisiin. Olen hurahtanut oman alani lisäksi yhteiskuntatutkimukseen ja psykologiaan. Kaikista mahtavinta on se, että puheviestinnässä opitut asiat peilautuvat sivuaineissa, koska viestintää toden tosiaan on kaikkialla.  

Puheviestinnän opiskelu avaa ovia melkein kaikkialle. Olen oppinut fuksivuoden aikana myös sen, että minustahan voi tulla oikeastaan mitä vaan. Puheviestinnästä ponnahtaneiden uratarinat inspiroivat opiskelemaan omia kiinnostuksenkohteita kuunnellen. Enää minun ei tarvitse stressata sitä, mikä minusta tulee isona. Jos tuntuu, että poliittinen viestintä vetää puoleensa, menen sitä kohti. Jos jonain toisena päivänä minua kiehtoo sosiaalinen media, en epäröi avata silmiäni sille. Olen oivaltanut, että tärkeintä on olla utelias ja kuunnella omaa sydäntään. 

Ensimmäisenä yliopistopäivänä kahdestakymmenestä fuksista suurin osa kertoi, että valitsivat puheviestinnän, koska siinä yhdistyy niin moni asia. Ja monet kertoivat, että on niin vaikea valita monesta kiinnostavasta asiasta ja alasta sitä yhtä oikeaa. Minusta tämä oli ja on positiivinen ilmiö. Saimme fuksiporukkaamme kasallisen oppijoita, jotka ovat selkeästi tiedonhaluisia ja uteliaita muuttuvalle maailmalle. Aikaisemmin pidin itseäni hankalana opiskelijana, kun en tiennyt tarkkaa suuntaani. Nyt tiedän, että kiinnostus moneen on voimavarani, johon luotan ja millä pääsen vielä pitkälle.

Rosanna Lyytinen 

rosanna.lyytinen(at)tuni.fi 

Instagram: rosebey 

Viestintävastaavan kuulumiset

Viestintävastaavan kuulumiset

Moikka!

Uskomatonta aatella, että siitä on jo vuosi, kun hengailin täällä Reettoreiden nettisivuilla etsien tietoa mun tulevasta alasta – ja tässä mää nyt oon vuosi myöhemmin. Toimin meidän ainejärjestön hallituksessa viestintävastaavana Rosannan kanssa & tällä hetkellä lähettelen meidän jäsenistölle uutiskirjeitä ja päivittelen somea! Oon tykänny paljon, koska oon saanu vähän jo tätä oman alan kokemusta pestin kautta.

Mun fuksivuosi on ollut hyvin tapahtumarikas – on tullu pyörittyä niin haalaribileissä, trampoliiniparkissa kuin tuutoreiden järkkäämissä tapahtumissa! Muutin Oulusta Tampereelle elokuun lopussa ja VR:n juna-aikataulut on tullutkin hyvin tutuiksi. Ensin jännitti ihan hulluna muuttaa pois kotoa, kun olin kuitenkin ihan vasta päässy lukiosta. Kuitenkaan en oo katunu päivääkään muuttoa Tampereelle.

Fuksisyksyn suosikkitapahtumia on ollut muun muassa tutorkämppä-approt, missä päästiin kierteleen tuutoreiden asuntoja ja suorittaan erilaisia tehtäviä. Saatiin me reettorikastekin Kalevan maauimalassa samalla, kun vannottiin Reettorivala. On ollu myös ihanaa saada uusia ystäviä, joista on tullut jo lyhyessä ajassa mulle tosi tärkeitä. Oon ihmisenä vähän varautuneempi, joten koen että jo tää syksy on auttanu mua pääseen pois mun mukavuusalueelta – oon käyny niin salaseuran järkkäämillä jatkoilla kuin teekkarisaunalla ja oikeesti pitänyt hauskaa. Arvostan näitä kaikkia uusia kokemuksia ja toivon, että tulevat opiskeluvuodet tuo paljon uutta ja jännittävää mukanaan.

Kyllä tää fuksivuosi on tuonut mukanaan myös haasteita. On pitänyt opetella uusia toimintatapoja ja yliopiston rakenteita ja totta puhuakseni, oon edelleen hiukan hukassa. Onneksi yliopisto on täynnä avuliaita ihmisiä, joilta oon päässy kyseleen apua erinäisissä tilanteissa & kaverit on tukenu kun asiat ei oo menny toivotulla tavalla.

Mut on ehkä eniten yllättänyt se, kuinka erilaisiin työtehtäviin me puheviestijät oikeestaan voidaan valmistua ja se on musta tosi kivaa! Yks haluaa markkinointiviestintätoimistoon, toinen työhyvinvoinnin pariin ja kolmas esiintymiskouluttajaksi. Lista on melkeen yhtä pitkä kuin opiskelijamäärä. Mulle itelle on myös selkiytynyt, että mitkä on tässä vaiheessa mun vahvuuksia & mitä mun kannattaa vielä kehittää, jotta musta tulis parempi vuorovaikuttaja.

Saa nähdä, mikä mun unelma-ammatiksi on muotoutunut viiden vuoden päästä. Siihen asti voin vaan tunnustella jalalla jäätä ja kattoo mihin suuntaan mun jäälautta ajelehtii.

 
– Sonja Mansikkamäki
Nelosvuotisen pohdintoja

Nelosvuotisen pohdintoja

Moro Milanosta

Jos minun pitäisi juuri nyt kuvailla elämääni kolmella sanalla, ne olisivat seuraavat: hyvä ruoka (tarkemmin ottaen pizza ja pasta), matkustelu ja yritysviestinnän opinnot. Olen siis tällä hetkellä vaihdossa, ja ensimmäisenä mainittu asia paljastaakin sijaintini: suurella sydämellä rakennetun ruokakulttuurin mekka, Italia. Tarkoituksenani ei ole nyt kuitenkaan kertoa vaihdostani ja upeista reissuistani sen aikana, vaan siitä, millaisen polun olen puheviestijänä tähän mennessä kulkenut ja minne se on johdattamassa minua juuri nyt.

Jostain näkökulmasta olen ollut oikeastaan aika huono opiskelija: olen uhrannut kolme vuotta yliopistoajastani ainejärjestötyölle sekä tehnyt useampaa eri työtä opiskelun lomassa. Näiden varjolla olen ottanut koulun suhteen välillä hieman rennommin. Olen kuitenkin edistynyt opinnoissa muiden kurssikavereideni kanssa kutakuinkin samaan tahtiin, ja gradun kirjoittaminen voikin alkaa syksyllä, jos palaan Tampereen yliopistoon.

Fuksivuodesta lähtien puheviestinnän opinnot ovat tuntuneet lottovoitolta. Aluksi joitakin opiskelijatovereitani hieman kummastutti journalistiikan painotus ensimmäisen vuoden opinnoissa, mutta minä nautin niistä – olin kamppaillut ennen opiskelemaan hakemista sen kanssa, kumpi minua kiinnostaa enemmän, journalistiikka vai viestintä. En ole hetkeäkään katunut päätöstäni hakea puheviestintään, ja puheviestinnän opinnot kuorrutettuna journalistiikan perusteilla vain vahvistivat fiilistäni oikean paikan löytymisestä: journalistiikka on jees, mutta puheviestintä on best.

Toisaalta kamppailen tällä hetkellä sellaisten ajatusten parissa, jotka liittyvät maisteriohjelman vaihtamiseen. Rakastan puheviestintää, oppialan ympärillä olevaa yhteisöä ja Tamperetta. Opiskeluaika on tähän mennessä ollut minulle erittäin antoisaa monellakin mittarilla. Kuitenkin jo ennen vaihtoa ja erityisesti täällä ollessani minulla on vahvistunut tunne siitä, että haluaisin yhdistää viestinnällistä osaamistani enemmän kaupalliseen alaan. Täällä vaihdossa opiskelen siis corporate communication -nimisessä tutkinto-ohjelmassa. Osa täällä käymistäni kursseista on tuntunut täysin omilta, ja siksi haluaisin ehkä jatkaa tätä polkua myös Suomessa.

Puheviestinnän opinnoissa olen ollut tyytyväisin maisterivaiheen kursseihin. Toivon, että alempien vuosikurssien opiskelijat malttavat odottaa kärsivällisesti maisterivaiheen kursseja, sillä kyllä ne sieltä vielä koittavat vaikka hetken antavatkin itseään odottaa. Maisterivaiheessa opintoihin syventyminen ja porukan kiinnostus aiheita kohtaan näkyy ihan eri tavalla. Luennoilla käyminen on kivaa, ja keskustelu kavereiden kanssa kurssien sisällöistä nousee aivan uudelle tieteelliselle tasolle.

Yliopistossa opiskelu opettaa niin vahvaa itsesuuntautumista ja priorisointitaitoja, että niiden avulla tulevaisuuden haasteet tulevat varmasti olemaan huomattavasti kevyempiä. Tärkein opintojen aikana saamani oppi on ollut se, että kun deadlinet ja rästihommat painavat päälle, osaan nykyään haastaa itseäni välittämään vähän vähemmän. ”Entä sitten jos en saa palautettua esseetä ajoissa? Entä sitten vaikka saisin huonon arvosanan? Mitä sitten tapahtuu?” Vastaus: ei yhtikäs mitään.

-Janina, neljännen vuoden opiskelija

Kolmosen terveiset

Kolmosen terveiset

Opinnoissa pysähtyminen – lyhyt oppimäärä

Suoraa tietä lukiosta yliopistoon kulkeneena ja armeijan väliin jättäneenä puheviestintään sisään pääseminen oli pelastus. Ala, jossa ihmiset ovat varsin supliikkeja ja opinnot, jotka tuntuivat juuri omalta, auttoivat yliopistouran nopeasti alkuun. Fuksivuosi sujui kuin tanssi, ja hyviä arvosanoja satoi tasaiseen tahtiin. Tietenkään tarina ei jatkunut yhtä onnellisten sävelten tahtiin, ja alanvaihdos on käynyt mielessä useammin kuin kerran.

Kolmas vuosi tarjosi aivan uusia mahdollisuuksia (lue: mahdollisuuden valmistua joksikin), ja horisontissa siintävä kandidaatin tutkielma herätti monenlaisia tunteita. Kun tutkimustyön perusteet-kurssi pärähti käyntiin, olin kuitenkin kauhuissani: ”enhän minä osaa mitään”. Kurssi oli varsin antoisa, ja opin akateemisesta itsestäni paljon. Epävarmuus alkoi hälvetä, joskaan en ollut aivan varma tutkielmani aiheesta. Joulun jälkeen olisikin ollut kandiseminaarin aika, mutta vahvat järjestöambitiot pistivät pakan aivan uusiksi, ja tässä kohtaa oma opintopolkuni risteää muista vuosikurssilaisistani.

Olin aina pitänyt järjestötoiminnasta, mutta tuppukylän kasvattina mahdollisuudet olivat olleet ennen yliopistoa varsin vähissä. Fuksisyksynä lähdin mukaan Reettoreiden hallitukseen, enkä ole poikennut tältä tieltä näiden vuosien aikana hetkeksikään. Ainejärjestön hallitus sytytti vastuun kantamisen liekin, ja olenkin tuon pestin jälkeen puuhaillut muun muassa poliittisten järjestöjen, opiskelijaedustamisen ja tuutoroinnin kanssa. Viime syksynä päätin laittaa kokemukseni ja itseni likoon, ja hakea Tamyn hallitukseen.

Tänä vuonna pääsenkin tekemään rakastamaani töitä muun muassa viestinnän ja tuutoroinnin parissa. Olen kuullut huhua sankareista, jotka ovat paahtaneet tutkintoja loppuun hallitusvuotensa aikana, mutta en itse tule tähän joukkoon kuulumaan. Kuluvan vuoden suurin projekti on tietenkin yliopistojen ja ylioppilaskuntien yhdistyminen, eikä valtavien palasten käsittely anna juurikaan aikaa opiskeluun.

Kandini on täten pöydätty vuodeksi (tai pidemmäksi aikaa), eikä opiskelujen pariin palaaminen tunnu tällä hetkellä muulta kuin oudolta unelta. Eniten kysymysmerkkejä herättää Kela, joka kaikkivaltiaallisen luonteensa vuoksi nylkee liian vähäisen määrän noppia keränneet: syksyn opintotuen kuittaaminen vaatisi vielä muutaman opintopisteen, joiden saaminen on varsin vaivalloista. Vaikka Kela saisikin aihetta tukien takaisin perimiseen, olisi se kaiken arvoista: järjestöt best.

– Esko, kolmannen vuoden puheviestijä

Fuksin fiilikset

Fuksin fiilikset

Millaista on opiskella puheviestintää?

Tuntuu, että vuosi on hurahtanut ohi vauhdilla. Vastahan tutustuimme tuutoreiden kanssa koulun tiloihin sekä ihmettelimme, miten kurssitarjotin toimii. On hassua ajatella, että tuosta kaikesta on kulunut jo lähes lukuvuoden verran.

Muistan syksyllä tuskailleeni, etten varmasti tule muistamaan kaikkia tulevia esseiden ja lainaamieni kurssikirjojen palautuspäivämääriä. Ensimmäisinä viikkoina löysin itseni muutamaan otteeseen etsimästä luentosalia tuskastuneena ja erehdyinpä kutsumaan kurssikavereitanikin pariin kertaan aivan väärillä nimillä. Vaikka fuksivuosi onkin vaatinut muutaman muodikkaan myöhästymisen ja kiusaantuneen naurahduksen, on tästä vuodesta jäänyt käteen äärettömän paljon.

Koululle suunnistin ensimmäisen kerran elokuussa, mutta konkreettisesti opinnot alkoivat syyskuun puolella. Fuksivuosi ei kuitenkaan ole ollut pelkkää opiskelua – kuten ehkä arvata saattaa. Jo ensimmäisinä viikkoina me aloittelevat reettorit suuntasimme Pyynikin munkkikahvilaan ja toisinaan osan porukasta saattoi spotata Doriksen tanssilattialta. Alkumetreillä koulupäivät koostuivatkin lähinnä yhdestä luennosta, mutta opintojen edetessä myös lukkarit alkoivat saada täydennystä. Uskon, että eniten totuttelemista yliopistossa on vaatinut se, että aikatauluja on mietittävä enemmän ja itse koulutehtävät poikkeavat melkoisesti lukioajoista. Toki sekin on mahdollista, että ehdin onnistuneesti unohtaa välivuoteni aikana ylipäätään sen, mitä opiskelu on, haha…

Viestinnän opiskelu on ollut yksi haaveistani lukioikäisestä saakka. En ehkä vielä osaa sanoa satavarmaksi, mihin työtehtäviin päädyn valmistuttuani, mutta tiedän suuntani olevan oikea. Viestinnän ja vuorovaikutuksen opinnot ovat osoittautuneet tosi moninaisiksi ja on oikeasti ihan super siistiä opiskella alaa, mikä kiehtoo. Eniten opinnoissa on yllättänyt se, että monet vuorovaikutukseen liittyvät asiat eivät olekaan niin itsestäänselviä kuin saattaisi kuvitella. Opinnot ovat onnistuneet yllättämään useita kertoja ja uskon vahvasti, että näin käy myös jatkossa. Puheviestintä on todella laaja ala ja siihen mahdollista yhdistää sivuaineita omien mielenkiinnon kohteiden mukaan ja koen myös tämän olevan alan ehdoton vahvuus. Tällä tavoin jokainen voi luoda omaa viestintäosaamistaan juuri sellaiseen suuntaan, mikä itselle parhaalta tuntuu.

Tällä hetkellä kesä lähestyykin kovaa vauhtia ja fiilikset tulevaa kohtaan ovat kaikin tavoin hyvät. Tämä haahuileva fuksi löytää itsensä nykyisin jopa oikeisiin luentosaleihin! Siinä ainakin on aihetta juhlaan.

-Aliisa, ensimmäisen vuoden puheviestijä