Kiinnostaako kaikki? Hae puheviestintään!

Moi! Mä olen Rosanna, 21-vuotias puheviestinnän fuksi. Olen myös Reettoreiden hallituksen viestintä- ja hyvinvointivastaava. Aloitin opiskelun viime syksynä täällä Tampereen yliopistolla.

Tänne Reettoreiden nettisivujen puolelle on saattanut eksyä tulevana keväänä puheviestintään hakijoita tai niitä, jotka vielä pohtivat minne/mitä sitä hakisi opiskelemaan. Tämän blogikirjoituksen myötä haluankin hieman avata omia kokemuksiani puheviestinnän opiskelusta juuri sinulle, jolla yhteishaku on vielä edessäpäin.

Olin aikaisemmin yläkoulussa ja lukiossa se tyyppi, joka oli kiinnostunut ihan kaikesta. Painotan, siis aivan kaikesta. Minua veti puoleensa psykologian mutkikkaat tutkimukset, historian merkittävät havinat, teatterin ja taiteiden luovuus ja yhteiskunnalliset ajankohtaiset asiat. Lista voisi jatkua lähes loputtomiin. Olin juuri se, joka innostui kaikesta ja vaihtoi unelma-ammattiaan kuukauden välein. Olisiko minusta toimittajaksi tai hyvinvointikouluttajaksi? Vai ehkäpä opettajaksi? Pohdinta raastoi ajatuksiani koska tuntui siltä, että kaikilla oli jo se oma juttu. Työpsykologi ja opinto-opettaja lohduttivat minua lukion viimeisillä metreillä rauhallisin elein: “Kyllä sinä nuori nainen paikkasi löydät”. 

Onneksi löysin puheviestinnän. Tämän mystisen tieteenalan, josta oli vain vähän tietoa suomeksi netissä ja lähikirjastoni opuksissa. Päätin silti hakea, avoimin mielin luottaen, että tämä on lähimpänä sitä “minun juttuani” (mikä se juttu nyt ylipäätään olisikaan). Ajattelin, että puheviestinnässä olisi keskiössä monien minua kiehtovien tieteenalojen ydin: ihminen. Ja olin oikeassa. 

Ihminen ja ihmisten toiminta ovat puheviestinnän ydintä. Ihmisethän viestivät ihan kaikkialla ja ihan koko ajan. Ihmiset vuorovaikuttavat keskenään niin teknologian avulla kuin myös kasvokkain. Olen oppinut, että jopa katsekontakti hississä on viesti.  

Fuksivuoden aikana olenkin yllättynyt positiivisesti siitä, miten puheviestinnän oppeja voi yhdistää heti käytäntöön, eri elämän osa-alueisiin ja esimerkiksi sivuaineisiin. Olen hurahtanut oman alani lisäksi yhteiskuntatutkimukseen ja psykologiaan. Kaikista mahtavinta on se, että puheviestinnässä opitut asiat peilautuvat sivuaineissa, koska viestintää toden tosiaan on kaikkialla.  

Puheviestinnän opiskelu avaa ovia melkein kaikkialle. Olen oppinut fuksivuoden aikana myös sen, että minustahan voi tulla oikeastaan mitä vaan. Puheviestinnästä ponnahtaneiden uratarinat inspiroivat opiskelemaan omia kiinnostuksenkohteita kuunnellen. Enää minun ei tarvitse stressata sitä, mikä minusta tulee isona. Jos tuntuu, että poliittinen viestintä vetää puoleensa, menen sitä kohti. Jos jonain toisena päivänä minua kiehtoo sosiaalinen media, en epäröi avata silmiäni sille. Olen oivaltanut, että tärkeintä on olla utelias ja kuunnella omaa sydäntään. 

Ensimmäisenä yliopistopäivänä kahdestakymmenestä fuksista suurin osa kertoi, että valitsivat puheviestinnän, koska siinä yhdistyy niin moni asia. Ja monet kertoivat, että on niin vaikea valita monesta kiinnostavasta asiasta ja alasta sitä yhtä oikeaa. Minusta tämä oli ja on positiivinen ilmiö. Saimme fuksiporukkaamme kasallisen oppijoita, jotka ovat selkeästi tiedonhaluisia ja uteliaita muuttuvalle maailmalle. Aikaisemmin pidin itseäni hankalana opiskelijana, kun en tiennyt tarkkaa suuntaani. Nyt tiedän, että kiinnostus moneen on voimavarani, johon luotan ja millä pääsen vielä pitkälle.

Rosanna Lyytinen 

rosanna.lyytinen(at)tuni.fi 

Instagram: rosebey