Kokouskuulumisia 3/18

Moikka Reettorit!

Hallituksen kolmas kokous järjestettiin 15.2 omassa ainejärjestötilassamme. Esityslistalla oli tavanomaisten ilmoitus- ja talousasioiden lisäksi asioita uusista tapahtumista, ainejärjestötilasta sekä R.etun päätoimittajan valinnasta. R.etun päätoimittajaksi valittiin vuodelle 2018 Ville Jäppinen, joka toimii Reettorit ry:n hallituksessa varapuheenjohtajana sekä kansainvälisyysvastaavana sekä toisena koulutuspoliittisena vastaavana. Päätoimittaja etsii lehteen kirjoittajia, painopaikan ja taittajan. Hänen vastuullaan on myös lehden visuaalinen ilme.

Työelämävastaavien asioissa keskusteltiin tulevasta työelämävierailusta Sisä-Suomen Poliisilla. Vierailu järjestetään 23.3. Työelämävastaavat kertoivat myös Procomin suunnittelemasta uraillasta viestinnän opiskelijoille, tapahtumaa suunnitellaan keväälle. Työelämäasioissa esillä oli myös tänä tiistaina 20.2. järjestettävä LinkedIn 101 -tapahtuma.

Tapahtumien osalta reettorien kevät näyttää täydeltä. Ensimmäisenä esillä oli yhteissitsit Indecsin kanssa, jotka järjestetään 8.3. Naistenpäivänä. Lippujen hinnaksi sitseille päätettiin 15 euroa. Suunnitteilla tapahtumien osalta on monenlaista, kuten viestijäsitsejä, yhteistyötä Boomin kanssa sekä Rip-tapahtumaa. Tapahtumatatoimikuntaan on ilmoittautunut jo neljä henkilöä.

Viimeisenä asiana esityslistalla oli aj-tila ja sponsorien hankkiminen. Aj-tilavastaava on ottanut yhteyttä mahdollisiin sponsoriyrityksiin, joiden avulla voitaisiin aj-tilasta tehdä viihtyisämpi.

Kokousterveisin,

Sanni wannabe sihteeri

 

Vastaa